kotka aalto.jpg

Aluevaalit tulee - Oletko valmis?

Kouvola kuuluu samaan hyvinvointialueeseen  Kotkan, Haminan, Pyhtään, Virolahden ja Miehikkälän kanssa. Aluevaalit pidetään tammikuussa 2022 ja niissä äänestettävä  valtuusto aloittaa työskentelynsä maaliskuun alussa.

Vaalien merkitys Kouvolan tulevaisuuden kannalta on suuri, koska aluevaltuuston vastuulle kuuluu sote-palvelut ja pelastusala sekä niiden kehittäminen ja niihin käytettävät resurssit. Kokonaisuus on suuri ja se täytyy jatkossa saada tehokkaammin hoidetuksi.

Vaalien maakunnallisesta luonteesta johtuen nämä ovat nimenomaan aluevaalit. Kilpaa ei käydä kuntavaalien tapaan ensisijaisesti puolueiden välillä vaan alueiden välillä. Jokainen kuudesta kunnasta pyrkii saamaan mahdollisimman suuren edustuksen valtuustoon tullakseen optimaalisesti kuulluksi silloin kun päätöksiä tehdään.

Alue jakaantuu selkeästi Pohjois-Kymenlaaksoon eli Kouvolaan ja Etelä-Kymenlaaksoon eli Kotkaan ja sen ympäryskuntiin. Kuntavaalissa 2021 Kouvola äänesti 35 362 kertaa ja Etelä-Kymi 33 632 kertaa, joten hieman pienemmästä väkimäärästämme riippumatta saimme kasaan 1730 ääntä enemmän. Siitä huolimatta Kotka sai juonittua maakuntavaltuustoon (15-17) ja maakuntahallitukseen (6-7) itselleen jäsenenemmistön.

Kuntavaalien 2021 äänet maakunnassa ja paikat Kymenlaakson liitossa:

kuntavaalit kymenlaakso 1.jpg
maakuntavaalit 21.jpg

Aluevaalissa olemme samalla demokraattisella viivalla ja äänienemmistöllä saamme sellaisen päätäntävallan, mitä kabineteissa ei voi kähmiä vääriin osoitteisiin. Siksi todella toivon ja odotan, että me kouvolalaiset kannamme yhteisvastuuta ja käytämme äänioikeuttamme kuntavaalejakin runsaammin.

Vaaleissa vastassamme on demareiden hallitsema Kotka, persuvetoinen Hamina, kokkarijohtoinen Pyhtää ja kaksi pientä kepulandiaa Virolahti ja Miehikkälä. Näissäkin vaaleissa värillä on väliä ja aate on voimaa, luonnollisesti toivon Perussuomalaisista koko alueen suurinta puoluetta, mutta tärkeintä on antaa ääni kouvolalaiselle ehdokkaalle.

Olkoon se sitten vaikka vinksahtanut umpivihreä tai kovan linjan kommari vasemmistolaisten sakeimmasta siivestä.

SDP:tä ei kuitenkaan välttämättä kannata äänestää, sillä nuorelle kouvolalaiselle demarinaiselle annettu ääni saattaa reaalimaailmassa parin hierarkisen twistin kautta livahtaa kotkalaisen ikämiehen taskuun.


Olkaamme siis yhteisrintamassa Kouvolan riveissä, että saamme pidettyä  huolta oikeuksistamme ja pääsemme päättämään verorahojemme kohtaloista. Ellemme itse pidä omia puoliamme, niin ei niitä ainakaan Kotka pidä.

Voi olla, että tammikuussa ilmaston lämpeneminen aiheuttaa ääri-ilmiön nimeltä paukkupaukkanen, lunta saattaa sataa ja influenssakausi on kovimmillaan, mutta sen verran sisua pitää löytyä, että vaaliuurnille vääntäydytään sankoin joukoin.

Aluevaaleissa 2022 jokainen kouvolalainen ääni on kullan arvoinen.

Janne Patjas
8.9.2021
Kouvola

karhula penkki.jpg

Kuvat Etelä-Kymenlaakson sydämestä Karhulan keskuskentältä. Yhtenäinen joukkue voi saada paljon  hyvää aikaiseksi. Pallo on nyt sinulla, osallistu päätöksentekoon omalla äänelläsi hyvinvointialueemme puolesta.

karhula potku.jpg