Villi Länsi on ollut pienestä pitäen sydäntä lähellä. Clint Eastwoodin elokuvat ja Lucky Luke sarjikset sekä pienet muoviset inkkari ja länkkäri figuurit, joilla käytiin monta ikimuistoista seikkailua. Olin yleensä inkkarien puolella, koska koin että he ovat enemmän oikealla asialla. Ainakin useimmiten.

Paras kaverini oli kiowa ja eräs serkkupoika apassi, mutta minä kuuluin siouxeihin, leffoista tuttuun tasankointiaanien prototyyppiin. Nuo ratsain liikkuvat ylväät soturit asuivat Mustilla Kukkuloilla ja heistä suurin sankarini oli sotapäällikkö Hullu Hevonen.

Laajat preeriat ja valtavat biisonilaumat, joita siouxit metsästivät keihäillään ja jousipyssyillään. Kuuluisat taistelut Little Big Hornissa ja Wounded Kneessä, George Custer ja suuri kultaryntäys. Buffalo Bill, Calamity Jane ja luottomieheni Sitting Bull.

Vasta viikko sitten paikansin tuon lapsuuteni satumaan Etelä-Dakotaan, Pohjois-Amerikan keskipisteeseen, tuohon tornadojen luvattuun maahan, jonka halki virtaa valtava Missouri.

Sieltä löytyy jättimäinen kansallispuisto Badlands, Tyrannosaurus Rexin luurankoja ja Mount Rushmore, Black Hillsin vuoristoon hakattu 18 metriä korkea graniittiveistos neljästä ehkä Amerikan tärkeimmästä presidentistä; Washingtonista, Jeffersonista, Rooseveltista ja Lincolnista. On siellä myös Crazy Horse ratsunsa selässä kiveen veistettynä massivisena vuorena.

Etelä-Dakotan virallinen kieli on englanti, mutta toinen kieli on sioux. Kymmenisen prosenttia maan 900 000 ihmisestä kuuluu alkuperäiskansaan ja valtaosa viihdeteollisuudesta pyörii heidän toimestaan. Ja pyöri myös koronavuonna, koska Etelä-Dakota ehkä ainoana valtiona maailmassa ei ryhtynyt koronatoimiin vaan eleli arkeaan kuten aina ennenkin.

49-vuotias kuvernööri Kristi Noem ei suostunut lietsomaan paniikkia ja tekemään lukituksia. Yhtään yritystä, koulua tai kirkkoa ei suljettu. Ihmiset ottivat itse vastuun terveydestään ja säilytti vapautensa ilman pakottamista mihinkään.

Julkisen puolen näyttöpäätetyöläisille tarjottiin mahdollisuutta etätöihin, jos se kotona onnistuu, mutta ketään ei määrätty mihinkään. Ei lukituksia, ei maskipakkoja, ei liikkumiskieltoja, eikä kokoontumisrajoituksia. Yrittäjät saivat yrittää, harrastajat harrastaa ja jokaisella oli lupa tehdä elämänsä valintoja itsenäisesti aivan kuin aina ennenkin.

Etelä-Dakotassa oli ja on edelleen alhaisimmat työttömyysprosentit koko USA:ssa ja myös kokonaisveroaste on Yhdysvaltojen pienin. Tuloveroa ei kerätä lainkaan, kuten ei myöskään kiinteistö- tai perintöveroa. Liikevaihtovero on 4,5%. Veroja ei tarvitse kerätä kuten Suomessa, kun rahaa ei tuhlata tuuleen, valheisiin ja ideologisiin utopioihin.

Samaan aikaan kun Itä- ja Länsirannikolla yhteiskunta lukittiin ja firmat ajettiin alas, Etelä-Dakotassa intiaanit pyörittivät kasinoitaan ja pienyrittijät jatkoivat elinkeinonsa harjoittamista aivan normaalisti. Ei laskettu tartuntoja tai varsinkaan altistumisia, vaan pidettiin huolta siitä, että sairaalapaikkoja riittää jokaiselle niitä tarvitsevalle.

Kansaa ei lietsottu paniikkiin median levittämällä pelkopornolla, vaikka toki varmasti Etelä-Dakotassakin moni oli globaalista massahysteriasta huolissaan.

Ruttotohtori Fauchi pelotteli, että ellei Etelä-Dakota tee samoja koronatoimia kuin moni muu osavaltio, sairaalakapasiteetti ei kestä. Fauchin arvio oli 10 000 potilasta ja romahdus, mutta koronan vuoksi sairaaloita kuormitti vain 600 potilaskäyntiä.

Kokonaiskuolleisuus ei lisääntynyt kuten ei globaalisti missään muuallakaan, koska koronatoimilla ei ole mitään vaikutusta viruksen leviämiseen. Siitä on nyt vuoden verran todistusaineistoa. Mitään korrelointia ei ole havaittavissa.

Kristi Noem luotti kokonaisvastuunsa tunteneisiin lääkäreihin ja eri alojen asiantuntijoihin.

 

”Otimme huomioon tieteen ja faktat. Ihmiset kantoivat henkilökohtaisen vastuun itsestään. Kuinka pitkälle ollaan valmiita menemään maskipakon ja rajoitusten kanssa? Kuinka kauan olet valmis jatkamaan niitä? Kuinka ohut raja on demokratian ja tyrannian välillä? Tämän hetken johtajat haluavat olla meitä suojelevia paimenia, mutta se vaatisi, että me suostuisimme olemaan lampaita.”

Etelä-Dakotassa ei suostuttu eikä edes pyydetty suostumaan. Ehkä modernissakin Villissä Lännessä on jotain sellaista alkukantaista luonnossa ja elämässä kiinni olemista, ettei sitä flunssa tai mikään muukaan normaali pelota. Kun on tottunut olemaan luonnon kanssa yhtä.

Ehkä vapaudessa elänyt kansa rakastaa elämää niin paljon, ettei anna turhan kuolemanpelon tuhota sitä. Ja ymmärtää, että joskus jokaisen on aika siirtyä autuaammille metsästysmaille, mutta sitä ennen pitäisi elää täysverisesti ja -sydämisesti tämä pieni hetki siinä syntymän ja kuoleman välissä.

Hullu Hevonen tuskin olisi suostunut minkäänlaisiin koronarajoituksiin, eikä Kristi Noem vaatinut niitä kansaltaan.
Jokainen sai huolehtia terveydestään parhaaksi katsomallaan tavalla.

Jos olisin ollut Suomen kuvernööri helmikuusta 2020 lähtien, niin Suomi olisi toiminut samoin kuin Etelä-Dakota. Meillä olisi saman verran kuolemia ja sairaalakuormitusta, mutta kaikki se turhien koronatoimien aiheuttama henkinen, sosiaalinen, fyysinen ja taloudellinen tuho olisi jäänyt toteutumatta.

Ongelmallisilla hetkillä kannattaa miettiä, mitä Clint Eastwood tekisi tässä tilanteessa. Vastaus siihen on yleensä aina oikea.


Janne Patjas
15.03.2021