talo1.jpg

Tavoite

Tavoitteenani on tulla valituksi kunnanvaltuustoon kesän 2021 vaaleissa. Jos saan tarpeeksi ääniä, aion toimia parhaan kykyni mukaan Kouvolan ja kouvolalaisten parhaaksi. 

Toimintakulttuurin kunnallisessa päätöksenteossa on muututtava, talous on saatava tasapainoon ja kunnan pitää alkaa tehdä vahvasti niitä perustehtäviä mitkä sille kuuluu. Kunnianhimoiseen törsäilyyn ja julkisrahoitteiseen ideologioiden ajamiseen meillä ei ole varaa. 

Kärkihankkeisiin pitää saada realistisuutta, eikä epäonnistua niissä joka kerta kuten tähän asti. Investointeja ei pidä tehdä siksi, että "jotainhan täs pitäis tehä", vaan niiden pitää olla sellaisia, jotka hyödyttävät kouvolalaisia tulevaisuudessa.

Pyrin toimimaan niin, että jatkossa vielä joskus Kouvola olisi niin vireä ja elinvoimainen kaupunki, että muuttotappio kääntyisi muuttovoitoksi ja velat muuttuisivat saataviksi.

Kouvolan vahvuuksia ovat turvallisuus, upea luonto, hyvä sijainti ja edulliset asuinkustannukset. Luotetaan vahvuuksiimme ja kehitetään samalla  Kouvolaa entistä paremmaksi paikaksi elää ja olla.